Taianomainen keskikesä

Taianomainen keskikesä

Näin luot juhannustunnelman pienillä yksityiskohdilla

Vuoden kaunein, raikkain ja kuplivin aika on meneillään. Kesäkuun kepeys ja lämpö hellii mieltämme pitkän talven jälkeen. Luonnon väriloisto tuntuu sielun sopukoissa ja aistit ovat totisesti heränneet syreenin ja tuomen huumaavassa tuoksussa. 

Keskikesäkin on jo aivan kulman takana.  Juhannuksessa on oma taikansa ja tottakai myös perinteet kuuluvat monen suomalaisen yöttömän yön viettoon. Moni suuntaa mökeille ja luonnon ääreen, mutta juhannustunnelman luot helposti myös oman kodin terassille tai parvekkeelle. Aina ei tarvitse lähteä kauas saavuttaakseen haluttua fiilistä. Tässä muutama vinkki esimerkiksi kaupunkijuhannukseen: 

Parveke - piknik 

Levitä iso viltti tai päiväpeitto parvekkeelle ja heitä muutama tyyny istuimeksi. Pieni sohva- tai sivupöytä voi toimia pöytänä. Hae luonnosta kukat maljakkoon, sytytä lyhtyihin kynttilät, laita vanhan ajan iskelmät soimaan ja kata herkut esille. Illan viiletessä kääriydy vilttiin ja tunnelmoi yöttömästä yöstä. 

Pavlova - buffa

Mitä olisikaan juhannus ilman herkkuja ja erityisesti mansikkakakkua? Vaihtoehtona perinteiselle kakulle voit osallistaa vieraat kahvipöydän herkkujen omatoimiseen koristeluun. Tämä on mukava yhteinen ohjelmanumero. Leivo pieniä pavlova pohjia ja aseta pohjat pöytään. Laita esille myös kermavaahtoa, mansikoita, kinuskikastiketta ja mintunlehtiä. Jokainen saa koristella pavlovan haluamillaan täytteillä. Lasillinen raikasta kuohujuomaa yhdistettynä pavlovaan on lyömätön yhdistelmä.

Diy- kukkaseppele

Yllätä juhannusvieraat kukkaseppele workshopilla. Mikä olisikaan ihanampi tapa virittäytyä juhannustunnelmaan kuin luoda kesäinen kukkaseppele. Luova hetki, jossa saat uppoutua kukkien upeaan väriloistoon. Kurkkaa ohjeet seppeleen tekoon täältä.